Koskelan Taimitarha
Pyrröntie 243
86300
Oulainen
Koskelan Taimitarha aloitti toimintansa vuonna 2003, kun yrittäjät Sauli ja Eija Koskela ostivat metsätaimitarhan eläkkeelle siirtyviltä yrittäjiltä. Taimitarha sijaitsee Oulaisissa, Pohjois-Pohjanmaalla. Yrittäjien lisäksi taimitarhalla työskentelee nykyisin kolme vakituista työntekijää sekä 15-20 kausityöntekijää. Olemme pieni pohjoinen tomija, joka panostaa taimikasvatuksessa erityisesti taimien laatuun.
Toiminta lähti vuonna 2003 käyntiin kasvihuoneen rakentamisella ja sen jälkeen kehittyi nopeasti. Vuonna 2012 valmistui nykyiset tuotanto- ja toimistotilat ja metsätaimien kylvö automatisoitui. Tällä hetkellä käytössä on neljä kasvuhuonetta ja kolme ulkokasvatuskenttää, yhteensä 8500m2 kasvatusalaa. Koskelan Taimitarhan päätuotteita ovat kuusen ja männyn metsäistutustaimet sekä kuusiaitataimet. Vuosittain tuotamme reilu 3 miljoonaa metsätainta ja kymmeniätuhansia aitataimia.
Kuusiaitataimien myynti aloitettiin vuonna 2011 tilauslomakkeella. Vuonna 2013 avattiin verkkokauppa www.kuusiaita.fi. Verkkokaupan tavoitteena oli luoda asiakkaalle helppo ja nopea tapa tilata kuusiaitataimia. Olemme alusta lähtien toimittaneet kuusiaitataimia joka puolelle Suomea. Kuusiaitataimien tuotantomäärä kasvaa vuosittain ja kehittelemme uusia tuotteita tuotavaksi myyntiin pihoille ja puutarhoihin.
Koskelan Taimitarha
Pyrröntie 243, 86300 Oulainen
myynti@kuusiaita.fi / 044-2775261
Tarvitsetko apua taimen valinnassa, haluatko lisätietoja tuotteistamme tai jättää tarjouspyynnön? Ota yhteyttä.
Kasvuunlähtötakuu kuusiaita.fi:n taimille
Avoimet työpaikat Koskelan Taimitarhalla